15.03.2012

ETL tuomitsee ainoastaan ruokaan kohdistuvan alv-korotuksen

ETL ei hyväksy missään tapauksessa, että ruuan arvonlisäveroa korotetaan, vaan korotusten lähtökohtana tulee olla yleisen arvonlisäveron korotus. Elintarvikkeiden arvonlisäveron korotus prosentilla tuo verotuloa valtiolle noin 100 miljoonaa euroa, kun taas yleinen arvonlisäveron prosentin korotus merkitsee noin 700 miljoonan verotuloa.

– Teollisuudella on jo kovat hintojen korotuspaineet, sillä kustannusten arvioidaan nousevan tänä vuonna noin 5 prosentilla. Kun tähän lisätään kaupan omat kustannuspaineet, ruuan arvonlisän korotus 17 %:iin johtaisi ruuan hintojen kohoamiseen jopa yli 10 prosentilla. Voimakas ruuan hintojen nousu vähentäisi kotimaista kysyntää, lisäisi halvan ruuan tuontia ja irtisanomiset ruokaketjussa kasvaisivat voimakkaasti, toteaa Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen.

Tällä hetkellä valmistellaan työryhmässä valmisteverojen korvaamista mahdollisella sokeriverolla ja samassa yhteydessä tarkastellaan myös ruuan arvonlisäverokysymystä. Ruuan arvonlisävero tulee jättää kehysriihen ulkopuolelle.

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Heikki Juutinen, p. 040 502 6270

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. 

Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.