Tulevaisuuden työntekijät maistavat elintarviketeollisuuden arkea
Elintarviketeollisuusliitto tarjoaa yhdessä jäsenyritystensä kanssa ammatinvalintaikäisille koululaisille ja heidän opettajilleen elintarviketeollisuuden esittelypäivän viidettä kertaa. Tapahtumaan osallistuu lähes 400 nuorta eri puolilta Suomea. Päivän aikan nuoret pääsevät tutustumaan elintarvikealan yrityksen toimintaan ja työntekijöihin.
Elintarvikealan ammattilaiset huolehtivat herkullisten ja kotimaisten tuotteiden tarjonnasta eri tilanteisiin viikon jokaisena päivänä. Elintarviketeollisuus on Suomen neljänneksi suurin teollisuudenala ja työllistää 34 000 henkeä. Uusien osaajien tarve kasvaa, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle.
– Esittelypäivä tutustuttaa nuoret alan monipuolisiin koulutus- ja työmahdollisuuksiin. Tuotantoa on kaikkialla Suomessa ja työpaikkoja löytyy niin suurista kuin pienistäkin yrityksistä. Eniten työmahdollisuuksia aukeaa toisen asteen koulutuksen suorittaneille, mutta alalle on monta reittiä ja elinitarvikealan ammattilaisten kirjo on laaja. Osaajia tarvitaan niin tuotantoon kuin moneen muuhunkin tehtävään, ETL:n viestinnän asiantuntija Pirjo Hästbacka kertoo.
Talouden muuttuvat suhdanteet eivät heiluta elintarviketeollisuutta kuten montaa muuta alaa. Hyviä maistuvia ruokia ja juomia sekä niiden tekijöitä tarvitaan joka päivä, myös tulevaisuudessa. Vakautta tuo myös Suomessa valmistetun ruoan vahva asema kuluttajien valinnoissa. Taloustutkimus Oy:n tekemän Suomi Syö 2010 -tutkimuksen tulokset kertovat, että ruoan kotimaisuus on merkittävää. Lähes kaksi kolmesta vastaajasta ilmoitti olevan tärkeää, että syö suomalaista ruokaa. Kotimaisen ostaminen varsinkin työllisyyden tukemiseksi on tärkeää 80 prosentille suomalaisista.
Esittelypäivä järjestetään 13 paikkakunnalla ja 15 tuotantolaitoksessa keskiviikkona 26.1.2011 noin kello 10–14. Ohjelma vaihtelee yrityksittäin. Pääsisältönä on yrityksen omien työntekijöiden esitykset alalle tulosta, opinnoista ja työpäivästä sekä useimmissa yrityksissä tuotantoon tutustuminen ja makutesti.
Esittelypäivän tarjoavat yritykset ja yhteyshenkilöt:
Arla Ingman Oy Ab, Söderkulla Viestintäpäällikkö Outi Fagerlund, p. (09) 2720 0275, 050 502 8396
Atria Suomi Oy, Nurmo Henkilöstön kehittämisassistentti Elina Harju, p. 020 472 8111
Fazer Makeiset Oy, Vantaa Henkilöstöasiainhoitaja Maria Kaarre, p. (09) 87 621
Juusto Kaira Oy, Kuusamo Henkilöstösihteeri Pirkko Kurvinen, p. (08) 562 1300
Kraft Foods Finland Production Oy, Vantaa Henkilöstön kehittämis- ja viestintäpäällikkö Anita Koski, p. 020 142 7400
Maustaja Oy, Pyhäntä Tuotantopäällikkö Jari Partanen, p. 020 799 1399
Oy Gustav Paulig Ab, Helsinki Viestintäpäällikkö Leena Miettinen, p. (09) 319 8364, 040 562 7302
Oy Hartwall Ab, Lahti Tiedottaja Heli Nikula, p. 020 717 6255, 040 591 0699
Saarioinen Oy, Huittinen Tuotantopäällikkö Mika Luhtala, p. 040 547 0531
Saarioinen Oy, Sahalahti Työsuhdepäällikkö Tuulikki Kuusi, p. 050 577 8764
Suomen Sokeri Oy, Kirkkonummi Henkilöstöpäällikkö Jussi Loponen, p. 010 431 010
VAASAN Oy, Jyväskylä viestintäpäällikkö Mira Perander, p. 0204 462 102
VAASAN Oy, Seinäjoki viestintäpäällikkö Mira Perander, p. 0204 462 102
VAASAN Oy, Vantaa viestintäpäällikkö Mira Perander, p. 0204 462 102 Valio Oy, Riihimäki Henkilöstövastaava Ulla Nuutinen, p. 010 381 4211
Lisätietoja:
Elintarviketeollisuusliitto viestinnän asiantuntija Pirjo Hästbacka, p. (09) 1488 7239
» Takaisin