28.06.2011

Alkoholijuomateollisuus edellyttää selvitystä verouudistuksiin ja panostusta vientiin

Alkoholijuomateollisuusyhdistys on huolissaan mahdollisten alkoholiverokorotusten vaikutuksista jäsenyrityksilleen. Alkoholijuomateollisuusyhdistyksen jäsenyritysten yhteenlaskettu veroton liikevaihto oli vuonna 2010 noin 560 miljoonaa euroa ja näiden yritysten palveluksessa työskenteli noin 850 henkilöä. Lisäksi toimiala työllistää merkittävästi epäsuorasti esimerkiksi ravintolapalveluiden ja kotimaisen raaka-aineen tuotannon kautta.

Alkoholijuomateollisuusyhdistyksen puheenjohtaja Harri Nylund onkin huolissaan alkoholiverokorotusten vaikutuksista Suomessa.

– Hallituksen alkoholiverokorotukset kohdistuvat kohtuuttomasti alkoholialaan. Jatkuvat alkoholiverokorotukset ruokkivat lisää matkustajatuontia Suomeen ja synnyttävät Suomen sisälle hallitsemattomat harmaat alkoholijuomamarkkinat. Yritysten toimintaedellytykset heikkenevät ja valtio menettää verotuloja Suomen rajojen ulkopuolelle. Ennen lopullisten veropäätösten tekemistä päätösten vaikutukset olisikin selvitettävä laaja-alaisesti ja huolellisesti kuten hallitusohjelma edellyttää, Nylund painottaa ja jatkaa:

– Alkoholiveron nostolla haetaan positiivista kassavirtaa valtion kassaan teollisuuden kustannuksella.

Nylund ehdottaa, että valtio tukisi alkoholialan vientiponnisteluja:
– Mikäli kotimaisten markkinoiden kilpailukykyä heikennetään verotuksella, toivomme, että valtio ottaa aktiivisemman roolin alkoholialan vientikaupan tukemisessa.

Vastuullisuus alalle tärkeää

Alkoholijuomateollisuus on aktiivinen ja vastuullinen yhteiskunnan toimija, joka haluaa tehdä yhteistyötä sosiaali- ja terveysalan kanssa. – Yritykset kantavat taloudelliset, ympäristölliset ja sosiaaliset vastuunsa. Kun työpaikat ja alkoholijuomien valmistus pysyy Suomessa, yritykset luovat hyvinvointia niin tehtaiden lähiympäristöön kuin koko yhteiskunnallekin. Myös laaja-alainen yhteistyö eri toimijoiden kanssa on mahdollista, kun toimiala pysyy Suomessa, toteaa Alkoholijuomateollisuusyhdistyksen asiamies Karri Kunnas.

Lisätiedot:
Harri Nylund, Alkoholijuomateollisuusyhdistyksen puheenjohtaja, p. 044 585 2561
Karri Kunnas, Alkoholijuomateollisuusyhdistyksen asiamies, p. 040 161 5443

Alkoholijuomateollisuusyhdistys on alkoholijuomateollisuuden edunvalvoja Suomessa. Yhdistyksen jäsenyrityksiä ovat Altia Oyj, Hermannin Viinitila Oy, Likööritehdas Lignell & Piispanen, Pernod Ricard Finland Oy ja Pramia Oy. Alkoholijuomateollisuusyhdistys toimii Elintarviketeollisuusliitto ry:n yhteydessä.

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. 

Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Tilaa ETL:n lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.