10.06.2021

Lausunto eräitä muovituotteita koskevasta valtioneuvoston asetusehdotuksesta

Elintarviketeollisuusliitto (ETL) on antanut ympäristöministeriölle lausunnon liittyen valtioneuvoston ehdotukseen asetukseksi eräistä muovituotteista.

ETL pitää tärkeänä, että kansallisessa toimeenpanossa pyritään käytännönläheisyyteen ja joustavuuteen sekä keskitytään SUP-direktiiviin kirjattuihin velvoitteisiin ilman kansallista lisäsääntelyä.

Ehdotuksessa todetaan, että kauppojen hyllyillä voi 3.7.2021 jälkeen laillisesti olla sellaisia tuotteita, joissa ei ole SUP-direktiivin edellyttämiä merkintöjä ja sellaisia tuotteita, joissa on nämä merkinnät. Lisäksi todetaan, että tämä voi olla haasteellista sekä kuluttajien että valvonnan näkökulmasta. ETL pitää tätä huomiota tärkeänä; on hyvä, että toiminnanharjoittajia neuvotaan ja ohjeistusta selkiytetään mahdollisuuksien mukaan markkinoille saattamista koskevissa kysymyksissä.

ETL pitää tärkeänä, että ehdotuksen perustelumuistiossa on huomioitu Euroopan komission muovin ja muovituotteiden määritelmien suuntaviivojen puute. Viivästyneet suuntaviivat ja muut viiveet SUP-direktiivin tulkintaa selkeyttävissä toimenpiteissä ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen SUP-direktiivin kansalliseen toimeenpanoon. Toiminnanharjoittajien velvoitteisiin valmistautuminen on vaikeutunut merkittävästi puutteellisen tiedon vuoksi.

Lisätietoja antaa

Johtaja
Heli Tammivuori
uryv.gnzzvihbev@rgy.sv
040 557 5667
@tammiheli

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto ry edustaa
Suomessa toimivia kaiken kokoisia ruokien ja juomien valmistajayrityksiä. Lue lisää