Kekkosen kuuluisaa 1950-luvun pamflettia mukaileva kysymys on nyt jälleen ajankohtainen. Köyhä maa malttoi aikanaan vaurastua panostamalla teollisuuden kilpailukykyyn. Kekkosen eväät olivat valtion investoinnit teollisuuteen, tieverkostoon ja varsinkin energian tuotantoon.

Erona 1950-lukuun on se, ettei valtio ole enää päätoimija, vaan vain yksi mahdollisuuksien luoja. Valtion pitäisi turvata yrityksille kansainvälisesti kilpailukykyinen toimintaympäristö esimerkiksi verotuksen ja työlainsäädännön kautta. Tehtävä on haastava, sillä teollisuutemme on menettänyt kansainvälistä kilpailukykyään. Kotimarkkinakysyntä ei enää pelasta tilannetta, sillä raskas verotus on johtanut myös kotimarkkinoiden kysynnän heikkenemiseen.

Viime syksynä solmitut maltilliset työllisyys- ja kasvusopimukset osoittivat, että työmarkkinajärjestöt ymmärtävät Suomen vaikean tilanteen ja tahtotila parantaa kilpailukykymme perusedellytyksiä on yhteinen. Samaa näkemyksellisyyttä ja rohkeutta tarvitaan nyt myös eläkeuudistuksen valmistelussa. Elintarviketeollisuudessakin saatiin työehtosopimukset solmittua. Suurimman sopijaliittomme kanssa sopimukseen päädyttiin pienellä viiveellä.

Karu työmarkkinatodellisuus oli kuitenkin vastassa heti, kun muste oli kuivunut paperissa. Länsi-Suomessa alkoivat kuukausia kestäneet laittomat työtaistelut. Tämä osoitti, että työrauhalainsäädäntömme vaatii pikaista uudistamista. Työtuomiomenettely on hidas ja laittomista lakoista tuomitut sakot naurettavan pieniä. Yritykset voivat joutua suuriin taloudellisiin vaikeuksiin, jos vastapuolella on täysin vastuuttomia, työpaikoista ja yrityksen menestyksestä piittaamattomia ay-aktivisteja.

Lakkojen sarja oli sikäli hyvin ajoitettu, että tapahtumat saivat työrauhalainsäädäntöä uudistavan keskusjärjestöjen työryhmän vakuuttumaan uudistamistarpeesta. Toivottavasti työryhmä uskaltaa esittää ratkaisuja, joilla työrauhamekanismi saadaan toimivaksi. Se on sekä työnantajien että työntekijöiden yhteinen etu.

Elintarvikeyritykset ovat pärjänneet kiristyneessä kansainvälisessä kilpailussa kohtuullisesti. Tuonnin osuus on kasvanut lähinnä edullisen hintatason ja kaupan valikoimien laajentumisen seurauksena, mutta kuluttajat asettavat kotimaiset tuotteet laadullisesti tuontituotteiden edelle. Yritykset ovat vastanneet hintakilpailuun parantamalla tuottavuutta, tehokkuutta ja toimitusvarmuutta. Menestys on kuitenkin ennen kaikkea kuluttajien odotuksia vastaavien, maukkaiden ja turvallisten tuotteiden ansiota.

Elintarvikealalle ominaista ovat kysynnän suuret vaihtelut viikon eri päivinä ja sesonkiluontoisuus. Toimitusvarmuuden ylläpito ja kysynnän piikkeihin varautuminen vaatii ennakointia, suunnitelmallisuutta ja joustavuutta. Joustavuuden lisääminen on ollut kestoaihe tes-neuvotteluissa jo vuosikymmeniä, ja se vaatii tulevaisuudessakin kehittämistä. Useat työaikamääräykset sovittiin kymmeniä vuosia sitten, jolloin työtä tehtiin vain kotimaan tarpeisiin eikä kansainvälistä kilpailua tarvinnut miettiä. On hyvä muistaa, että nykyolosuhteissa työaikapankit, osa-aikaiset työntekijät ja vuokratyövoima turvaavat kokoaikaisten työntekijöiden työpaikat.