07.06.2016

Tyhjä jääkaappi voi olla ympäristöteko

kirjoittanut Marleena Tanhuanpää

Johtaja Marleena Tanhuanpää

Ruokahävikki keskusteluttaa meillä ja maailmalla, hyvä niin. Hävikin vähentämiseksi on käynnissä monia erilaisia aloitteita sekä EU:n että kansallisella tasolla. Olemme kaikki havahtuneet niin kuluttajina kuin ruoka-alan edustajina pureutumaan entistä ponnekkaammin siihen, miten ruokahävikkiä voitaisiin vähentää.

Hävikki on aina lisäkustannus, joten jo siksi sitä pyritään välttämään. Ruokahävikkiä vähentävään ennakointiin on panostettu jo vuosia ruokien ja juomien valmistuksessa sekä kaupan tilauksissa, ja uusia keinoja kehitetään edelleen.

Normeja purettava eikä lisättävä

Hävikin vähentämiseen on innostuttu antamaan myös lakialoite, jossa kunnallisia toimipisteitä, kauppoja ja leipomoita velvoitetaan antamaan myynnistä tai käytöstä poistuva syömäkelpoinen elintarvike jaettavaksi tai muuten käyttämään se hyödyksi.

Lainsäädännön valmistelussa tulee aina tehdä huolellinen vaikutustenarviointi. Oma käsitykseni on, että hävikin vähentämisessä tuloksiin päästään parhaiten vapaaehtoisin toimin. Lainsäädäntö edellyttää aina myös lisätyötä aiheuttavan viranomaisvalvonnan järjestämistä. Onkin ristiriitaista, että norminpurkutalkoiden lounastauolla ehdotetaan lisää säädöksiä.

Hyvänä esimerkkinä hävikkiruokaan liittyvästä yhteistyöstä on Vantaan kaupungin, Vantaan seurakuntien ja Diakonia-ammattikorkeakoulun Yhteinen pöytä -hanke, jossa mukana on kaupan ja elintarviketeollisuuden yrityksiä. Myös elintarvikevalvontaviranomainen on panostanut ruokahävikin vähentämiseen vapaaehtoisin keinoin. Eviran ruoka-apuohje on edistänyt ja selkeyttänyt elintarvikkeiden luovuttamista hyväntekeväisyyteen.

Turvallisuus tärkeintä

Kun ylijäämäruokaa jaetaan, elintarviketurvallisuus on tärkein mielessä pidettävä asia. Ruokia ja juomia valmistavat yritykset vastaavat tuotteidensa turvallisuudesta. Parasta ennen -merkintä ja herkästi pilaantuvien tuotteiden viimeinen käyttöpäivä -merkintä määräytyvät yritysten asiantuntijoiden tekemien riskinarviointien kautta, ja ne ovat tarkoin harkittuja elintarvikkeiden säilyvyyden ja muiden laadullisten ominaisuuksien kannalta.

Kuluttajana poden jatkuvasti huonoa omatuntoa ruokahävikistä. Teen ylimitoitettuja ostoksia tulevien viikkojen gourmetkokkausten varalle, mutta arjessa suunnitelmat jäävät vain haaveiksi keittokirjojen kansien väliin. Käytännössä poikkean miltei päivittäin ruokakaupassa, joten voisin helposti ostaa vain kulloinkin tarvittavat tuotteet. Ennakointia on siis hiottava, samoin tuunaustaitoja myös omassa keittiössäni. Kun vatsa on täynnä, tyhjä jääkaappi voi olla ilo ja ympäristöteko.

Lisätietoja antaa

Johtaja
Marleena Tanhuanpää
zneyrran.gnauhnacnn@rgy.sv
040 528 2207
@martanhuanpaa

Kommentointi

Nimi:
Otsikko:
Kommentti:
Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. 

Lue lisää