Snellmaninkatu 1:n portailla
Tuore Elintarviketeollisuuden talouskatsaus oli saatu juuri valmiiksi ja lähetetty sadoille päättäjille ja vaikuttajille. Tällä kertaa emme voineet kehua, että elintarviketeollisuus kestää laman jos toisenkin ilman kummempia kolhuja. Huhtikuun volyymikehitys, viisi prosenttia laskua edellisvuoteen verrattuna, sai ikuisen optimistinkin miettimään, mistä on oikein kyse. Johtuuko ero arkipäivien lukumääristä, vai onko kaupan tarjouskilpailu aiheuttanut ulkomaisen halpatuonnin vyöryn? Alkuvuoden tuontiluvuissa on todella ollut pientä kasvua puolentoista vuoden tauon jälkeen. Suomalaisia pitäisi jälleen muistuttaa kotimaisuuden merkityksestä.
Iltapäivä oli sujunut asiallisesti keskustellen virkamiesten kanssa Snellmaninkatu 1:ssä. Tuossa osoitteessa sijaitsee valtiovarainministeriö. Hallitus sai ohjelmansa valmiiksi toukokuun lopussa, kärkihankkeita suunnitellaan parhaillaan ja toimintasuunnitelman sekä valtion tulo- ja menoarvion tekeminen lienee jo hyvässä vauhdissa. Nyt olikin oikea hetki käydä kertomassa elintarvikealan näkemyksiä rahakirstun täydentämistä suunnitteleville ministerien taustahenkilöille. Elokuussa on jo myöhäistä.
Elintarvikealan ongelmat ymmärrettiin ministeriössä hyvin. Venäjän tuontikielto on jättänyt ison loven vientituloihin ja teollisuuden maksukykyyn maito-, liha- ja kalasektoreilla. Hyvin käynnistynyt Food from Finland -vientiohjelma ei ehdi tappioita paikkaamaan, vaikka sen merkitys pitkällä aikavälillä onkin varmasti suuri. Kuluttajien ostovoima on alentunut edellisten hallitusten päätösten johdosta.
Lisäksi jäätelön, makeisten, mehujen ja virvoitusjuomien hintoja on nostettu valmisteveroilla, puhumattakaan alkoholiverojen korotuksista. Ja kun vielä koko alkukesä oli niin kylmä, ettei terassikausi päässyt kunnolla alkamaan edes juhannuksen jälkeen. Suomen talouspolitiikka on tukenut enemmän virolaisia yrittäjiä kuin kotimaisia alkoholin valmistajia saatikka ravintoloitsijoita. Tästä Viron kollegani muistaa aina minua kiittää, kun hän kuulee uusista alkoholin tai makeisten veronkorotuksista.
Ostovoiman heikkous on askarruttanut minua. OP:n ja Danske Bankin lainanlyhennysvapaat olivat oiva osoitus elinkeinon aloitteellisuudesta korjata asiaa. Yritystä on muuallakin. Työllisyys- ja kasvusopimuksen kolmas vuosi on sovittu, ja seuraavaksi odotetaan valtion tarjousta yhteiskuntasopimukseksi.
Kerroin ministeriössä näkemyksiäni myös tästä aiheesta. Ostovoimalle tekisi hyvää, jos hallituksen esittämät lisäkiristykset estettäisiin ja ansiotuloverotukseen tulisi helpotusta. Vielä kun saisi kilpailullisesti ongelmallisen makeisveron siirrettyä historiaan, olisi jo moni asia kohdallaan. Tästäkin asiasta virkamiehet olivat samaa mieltä, mutta veroista eroon pääseminen ei ole helppoa budjetin ollessa alijäämäinen.
Tehdessämme lähtöä Snellmaninkadun portailla kollegani kanssa, pysähdyimme hetkeksi ihailemaan mukavasti lämmittävää iltapäivän aurinkoa ja katselemaan torilla ja Tuomiokirkon portailla liikkuvia turisteja. Miten niitä olikaan niin paljon. Bussejakin oli parkkeerattu toriaukion ympärille pitkälle toistakymmentä. Suomi taitaa sittenkin olla kiinnostava matkailumaa. Tervetuloa Guggenheim, jos sen avulla saadaan Suomi turisteja tulvilleen!
Olisikohan tämä valon pilkahdus Snellmaninkatu 1:n portailla hyvä enne? Ainakin siitä jääneellä fiiliksellä on hyvä jäädä lomalle. Mutta ensin lähikahvilaan tekemään yhteenvetoa päivän annista.
» Takaisin
Kommentointi