Kiitos, olen erittäin otettu siitä, että lähestyitte minua kirjeitse. Paperinen kirje on harvinainen viestimuoto tässä sähköistyneessä yhteiskunnassamme. Jaan huolenne mitä tulee elintarvikkeiden säilyvyyteen ja elintarvikehävikkiin sekä ruoan kunnioitukseen.

Lisäaineet on todettu turvalliseksi Euroopan Elintarviketurvallisuus viraston EFSAn ja maailman tiedeyhteisön teettämien tutkimusten perusteella. Oikein käytettynä niistä ei ole haittaa terveydelle, mikäli noudattaa monipuolista ja täysipainoista ruokavaliota.

Haluaisin kertoa teille tarinan isoisästäni. Tarina kertoo paljon siitä, kuinka meidän mielestäni tulisi suhtautua ruokaan, sen kasvattajiin ja siitä nauttimiseen.

Isoisäni, edesmennyt Eino Jääskeläinen oli maatilan poika, jonka tilan päätoimena oli vihannesten viljely. Keväisin tilan maat kylvettiin monipuolisesti erilaisilla Suomessa menestyvien kasvien siemenillä, kuten tuonakin keväänä. Kävi niin, että kasvukauden alku oli säiden puolesta Karjalan Kannaksella suotuisa, ja kaalit kasvoivat korjattavaksi varsin aikaisin. Isoisäni keräsi kaalit hevoskärryyn ja suuntasi matkansa Viipurin torille. Kauppa kävi, ja pian koko kärryllinen kaaleja olikin myyty Viipurin rouville. Isoisäni sai kuormasta hyvän tilin.

Mitä teki Eino näillä rahoilla? Nuorella miehellä ei ollut vielä juurikaan omilla rahoilla ostettua omaisuutta, joten hän päätti jäädä muutamaksi päiväksi Viipuriin ja marssi vaatturin pakeille. Äiti ehti jo huolestua, mutta muutaman päivän kuluttua Eino palasi kotiin tyhjän kärryn ja uuden puvun kanssa. Hän sai toki viivyttelystään läksytyksen, mutta tarinan opetus on se, että vielä tuolloin ruoalla oli arvoa, ja vihanneksia käytettiin ennen kaikkea satokauden mukaan.

Olen kertonut tätä tarinaa monelle, jonka kanssa olen keskustellut ruoasta ja ruokavaliosta. Useat hämmästyvät kuullessaan, että kaalikuorman arvo oli peräti puvun arvoinen.

Nykyisin monet ihmiset eivät osaa aina käyttää ostamiaan ruokia oikein ja suunnitella viikon ruoanlaittoaan siten, että hävikiltä vältyttäisiin. Isovanhempani eivät heittäneet koskaan ruokaa roskiin, ja itsekin pyrin välttämään sitä viimeiseen asti.

Meillä Elintarviketeollisuusliitossa on myös huolestuttu hävikistä ja kampanjoimme sen vähentämisen puolesta. Yksi osa sitä on lisäaineiden käytön puolustaminen: toivomme, että saisimme jatkossakin tehdä pidempään säilyviä ruokia perheille ja yhteisöille, joilla ei ole aikaa käydä joka päivä hankkimassa tuoreita tuotteita.

Mitä tulee suolan käyttöön, Suomessa on Euroopan vähäsuolaisinta ruokaa, koska olemme aktiivisesti vähentäneet sen käyttöä vuosikymmenet. Juuri tästä syystä olemme saaneet uudet ravitsemussuositukset, joissa suolan saantisuositus on vain 5 g päivässä. Muissa Pohjoismaissa suositus on gramman verran suurempi, koska heillä teollisuus ei ole vielä onnistunut suolan vähentämisessä samalla tavalla kuin me. Muualla Euroopassa saantisuositus on vielä korkeampi.

Taitomme suolan vähentämisessä tuntuu tosin kääntyvän suomalaista elintarviketeollisuutta vastaan erityisesti leipomoiden osalta. Kuluttajat haluavat, että leipä maistuu, ja leivän maku tulee useimmiten juuri suolasta. Runsassuolaisten tuontileipien suosio on kasvanut huimasti ja kurittaakin nyt kotimaisia leipomoja pahemman kerran. Tälle toivoisinkin käännettä, jossa ihmiset ymmärtäisivät kuinka hyvää leipää voi tehdä kohtuullisella suolamäärällä.

Teemme runsaasti yhteistyötä leipomoteollisuuden kanssa, ja lupaan välittää heille terveisenne suolasta ja lisäaineista. Voimme vain toivoa, että muutkin kuluttajat ymmärtävät, miksi leipään on toisinaan hyvä laittaa lisäaineita.

Kunnioittaen

Mari Jääskeläinen

Näin elintarvikeasiantuntija Mari Jääskeläinen vastasi postissa saamaansa kirjeeseen, jonka lähettäjä, sota-aikana nuoruutensa elänyt nainen toi esiin huolensa leipien säilöntäaineettomuudesta, suolamääristä ja hävikistä kotitalouksissa.