11.02.2020

Tuotekehitys herätti mielenkiintoa Maistuvassa päivässä

Miten paljon uusia tuotteita kehitetään? Mistä ideat niihin tulevat? Kuinka uusi tuote päätyy kaupan hyllylle? Entä jos se ei menekään kaupaksi? Miten kilpailijat reagoivat?

Muun muassa näitä kysymyksiä vantaalaisen Havukosken koulun kahdeksasluokkalaiset olivat valmistelleet yhdessä kotitalousopettajan ja työelämäpainotteisen opetuksen opettajan kanssa ennen Maistuva päivä -vierailuaan HKScanin Vantaan yksikölle. Maistuva päivä järjestettiin tammikuun lopulla.

Tuotekehityksen lisäksi vierailijat halusivat tietää, miten yritykseen pääsee töihin, mitä ominaisuuksia työntekijällä pitää olla ja paljonko työstä maksetaan palkkaa.

HR-päällikkö Tarja Laine iloitsi nuorten tiedonjanosta. Hän oli kutsunut Maistuvan päivän tapaamiseen useita HKScanilla työskenteleviä ammattilaisia vastaamaan kysymyksiin.

Yritysesittelystä opittiin, että HKScan-konserni on kansainvälinen ruokatalo, joka tarjoaa työpaikan peräti yli 7 000 henkilölle. Heistä 2 800 työskentelee Suomessa, tuotantoa on kuudella paikkakunnalla ja pääkonttori sijaitsee Turussa.

Vantaan yksikön repertuaariin kuuluvat lihavalmisteet, ateriat ja jauhelihat.

Unelmatyö ruokafanille

Tuotekehittäjä, elintarviketieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta valmistunut Ilkka Ryytty kuvasi työtään erittäin monipuoliseksi.

– Tämä työ on kerrassaan ihanteellista sille, joka tykkää olla ruuan kanssa tekemisissä. Saa maistella, haistella, arvioida ruuan rakennetta sekä laatia reseptejä ja sovittaa niitä teollisen valmistuksen mittakaavaan. Tuotteita pitää myös ”huoltaa” aika ajoin.

HKScanilla tuotekehitystehtävissä työskentelee myös kokkeja, joilta tiimi oppii paljon etenkin ruuan valmistuksesta. Ravintolakokiksi kouluttautunut Joni Rouvali kertoi osallistuvansa myös muun muassa markkinointiin ja ruokakuvauksiin.

– Kahta samanlaista työpäivää ei ole. Koko ajan pääsee ideoimaan ja tekemään.

Tuotekehityspäällikkö Piia Hakala paljasti, että oma unelma-ammatti ei valjennut ihan heti, vaan vasta opintojen kokeilemisen jälkeen kahdella muulla alalla. Sitten löytyi elintarvikekemia, jonka opiskelua Helsingin yliopistossa siivittivät kesätyöt HKScanilla.

– Olen työskennellyt täällä 13 vuotta. Vuodet menevät nopeasti, kun töissä on kivaa. Tehtävässäni pidän huolta muun muassa siitä, että tuotekehitysprojektit valmistuvat ajallaan.

Vaatii taitoa tunnistaa, mikä tuote menestyy

Suomessa päivittäistavarakauppa tuo markkinoille uusia elintarvikkeita ja juomia pääsääntöisesti kolme kertaa vuodessa: helmikuussa, toukokuussa ja syyskuussa.

Elintarvikeyritykset elävät tiiviisti kuluttajien ”iholla” ja pyrkivät ymmärtämään, mitä kuluttajat toivovat ja haluavat. Yrityksissä seurataan ajan trendejä ja huomioidaan ne tuotteita ideoitaessa. Vinkkejä tulee myös suoraan kuluttajilta sekä kaupalta.

– Ideoita uusiksi tuotteiksi liikkuu ilmassa paljon eivätkä läheskään kaikki päädy kaupan hyllylle. Vaatii taitoa ja pelisilmää ennakoida, millainen tuote oikeasti kiinnostaa kuluttajaa, millainen brändi puhuttelee haluttua kohderyhmää ja menestyy kaupallisesti. Jos kukaan ei osta tuotetta, sitä ei myöskään kannata valmistaa, Piia Hakala kiteytti.

Kilpailu elintarvikemarkkinoilla on kovaa, mutta kilpailijat nähdään ehdottomasti myönteisenä osana liiketoimintaa.

– Kilpailu pitää meidät yrityksissä virkeinä ja vikkelinä. Kuluttaja puolestaan hyötyy siitä, että tarjolla on runsas valikoima moneen makuun sopivia tuotteita.

Paineensietokyky tärkeää työelämässä

Kun tuli puheeksi, miten HKScanille pääsee töihin, kaikki Maistuvan päivän tapaamisessa mukana olleet ammattilaiset kertoivat aloittaneensa kesä- tai kausitöissä. Kuka makkaranvalmistuksessa, nakkisesongissa, keittiöapulaisena tai laboratoriossa.

Ikää kesätöihin vaaditaan 18 vuotta, sillä työ on fyysisesti melko vaativaa ja jalkojen päällä pitää jaksaa pitkiä aikoja.

– Olen viihtynyt töissä makkaranvalmistuksessa jo 22 vuotta, sillä meillä on täällä erittäin hyvä työkulttuuri. Tuotannossa työskentelee naisia ja miehiä, kaiken ikäisiä ja monista eri kulttuuritaustoista. Tärkeintä on tulla toimeen kaikkien kanssa, työnopastajana toimiva Kati Andelin sanoi.

– Heitänkin usein puolileikilläni, että työ on vähän kuin kuntosaliharjoittelua, josta saa vielä rahaakin. Tulevalle kesälle palkkaamme Vantaalle noin 250 henkilöä kausipesteihin, sillä heti säiden lämmettyä suomalaiset kaivavat grillinsä talviteloilta ja makkaran menekki kasvaa nopeasti.

Tarja Laine puolestaan kertoi, että palkkaa maksetaan alan työehtosopimuksen mukaan. Sopimus määrää alalle tulijan tuntipalkan ja lisät. Siitä palkka lähtee kehittymään työsuhteen keston ja töiden vaativuuden mukaan.

Useammallakin suulla todettiin, että asenne ratkaisee työpaikan saamisessa – rekrytoija kiinnittää huomiota siihen, miten hakija on sanoittanut asenteensa työntekoa kohtaan.

Joni Rouvali korosti paineensietokykyä tärkeänä ominaisuutena työelämässä. Kaikki työkokemus, jota ihminen hankkii jo nuorena, kerryttää sitä ja on arvokasta. Tekipä sitten töitä kaupan kassalla, lapsia hoitamassa, nurmikoita leikkaamassa, siivoojana tai pikaruokaravintolan asiakaspalvelussa.

– Itse työskentelin opiskeluaikana vuoropäällikkönä pikaruokaravintolassa. Se vakuutti minut palkannutta henkilöä, että pärjään kiireessä ja tiukoissa tilanteissa.

Käsipareja ja robotteja

Vierailun päätteeksi nuoret tekivät kiertokäynnin HKScanin Suomen logistiikkakeskukseen. Tuotantotiloihin ei voitu Maistuvan päivän vierailijoille järjestää tutustumiskäyntiä, sillä tiloja koskevat hygienia- ja työturvallisuusvaatimukset ovat erittäin korkeat.

Logistiikkakeskuksessa tuhannet kilot ja kappaleet vain vilisivät silmissä, kun robotit siirtelivät laatikoita oikeaan paikkaan huikean korkeassa varastossa.

Kaikkea logistiikkaa robotit eivät kuitenkaan pysty hoitamaan, vaan ihmisten käsipareja tarvitaan edelleen tuotteiden vastaanottamisessa ja keräilyssä. Vantaan logistiikkakeskuksesta lähtee tuotteita pääasiassa suomalaisiin kauppoihin ja ravintoloihin.

Maistuvassa päivässä HKScanilla kuultiin yrityksen esittely HR-päällikkö Tarja Laineen johdolla. Pelattiin myös Kahoot!-visa, jonka kysymyksissä kerrattiin muun muassa, mikä on yrityksen ostetuin valmisruoka ja paljonko myydään vuodessa suosituinta meetwurstia. Roope, Juho ja Igor nousivat tiedoillaan kärkikolmikkoon.

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto ry edustaa
Suomessa toimivia kaiken kokoisia ruokien ja juomien valmistajayrityksiä. Lue lisää

Uutiskattaus

ETL:n sidosryhmäjulkaisu Uutiskattaus kokoaa elintarviketeollisuuden kuulumiset muutaman kerran vuodessa. Voit lukea tuoreimman Uutiskattauksen tästä. Tilaa Uutiskattaus tästä.