16.08.2021

Ravitsemussitoumus auttaa ravitsemusvastuun toteuttamisessa

Terveys ja hyvä ravitsemus korostuvat strategioissa sekä kestävyys- ja vastuullisuustavoitteissa niin politiikassa kuin ruoka- ja juomayrityksissä. Myös kuluttajat ovat nykyisin tiedostavia ja kiinnostuneita hyvinvoinnistaan. Ihmiset tarvitsevat terveellistä ruokaa ja juomaa voidakseen hyvin.

Elintarvikeyrityksillä on suuri vastuu siitä, millaisia vaihtoehtoja suomalaisten pöytiin on tarjolla. Tuotekehityksissä työskennellään uusien terveellisien tuotteiden kehittämiseksi tai olemassa olevien tuotteiden muokkaamiseksi entistä paremmiksi vaihtoehdoiksi. Ravitsemussitoumus on yksi kannustin tähän.

Ravitsemussitoumus on vuonna 2017 lanseerattu suomalainen toimintamalli, joka auttaa ja kannustaa ruoka-alan toimijoita sekä sidosryhmiä parantamaan ruokavalion ravitsemuslaatua ja edistämään ravitsemusvastuullisia toimintatapoja.

Vapaaehtoisen ravitsemussitoumuksen voi tehdä kahdeksalla eri sisältöalueella. Jokainen niistä tähtää väestön ravitsemuksen parantamiseen tuote- tai palvelumuotoilun keinoin. Tavoitteellinen ja mitattava sitoumus on oiva työkalu esimerkiksi yrityksen tai yhteisön oman ravitsemusvastuullisuuden kehittämisessä.

Parhaimmillaan malli innostaa yrityksiä edelleen kilvoittelemaan keskenään kuluttajan hyvinvoinnin edistämiseksi. Pienistäkin puroista kasvaa yhdessä vuolas, vaikuttava virta.

Toimintamallin arviointihanke parhaillaan käynnissä

Hankkeen tavoitteena on selvittää, mikä on Ravitsemussitoumus-toimintamallin tunnettuus ruoka-alan toimijoiden parissa, miten Ravitsemussitoumus-toimintamalli on toteutunut ja mikä on tehtyjen ravitsemussitoumusten vaikuttavuus. Sen lisäksi tavoitteena on laatia kehittämissuunnitelma toimintamallille.

Alan toimijoille on nyt avattu kysely, jolla kartoitetaan toimintamallia. Ruoka- ja juoma-alan yritysten asiantuntemus on kullan arvoista suomalaisen sitoumusmallin arvioimiseksi ja kehittämiseksi edelleen. Kysely on auki syyskuun alkuun.

Aihe on mitä ajankohtaisin, sillä heinäkuun alussa julkistettiin EU-tasoinen Code of Conduct vastuulliseen elintarvikeliiketoimintaan ja -markkinointiin.

Kuva: 123rf.com

Lisätietoja antaa

Johtaja
Marleena Tanhuanpää
zneyrran.gnauhnacnn@rgy.sv
040 528 2207
@martanhuanpaa

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. 

Lue lisää

Uutiskattaus

ETL:n sidosryhmäjulkaisu Uutiskattaus kokoaa elintarviketeollisuuden kuulumiset muutaman kerran vuodessa.