Vuoden Tähtituotteet 2010: VAASAN Saaristolaispalat ja Torino Täysjyväohra

04.05.2010

Raati valitsi Vuoden Tähtituote 2010 -kilpailun voittajiksi vähittäiskauppasarjassa VAASAN Oy:n VAASAN Saaristolaispalat ja suurkeittiösarjassa Ravintoraisio Oy:n Torino Täysjyväohran. Kunniamaininnan raati antoi vähittäiskauppasarjassa kilpailleille Pakkasmarja Oy:n Marja Plus -soseille.
 
Raati totesi, että voittajiksi nousseet tuotteet kuvastavat retron vahvaa läsnäoloa ruokamaailmassa. Tuotteet ovat lähtökohdiltaan hyvin perinteisiä, mutta ne on valmistettu tämän päivän vaivattomuutta arvostavan trendin mukaisesti. Kaikkia kilpailuun osallistuneita tuotteita ajatellen raati olisi halunnut nähdä enemmän kunnianhimoa ja innovatiivisuutta, erityisesti suurkeittiösarjassa. Toisaalta raati ymmärsi, että vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa kohtuuhintaisia kysynnän huippuun nostavia innovaatioita on haasteellista tehdä.
 
Raadin tärkeimmät valintakriteerit olivat innovatiivisuus, kaupallistettavuus sekä aistittava laatu. Lisäksi raati painotti helppokäyttöisyyttä, hyvää ravintosisältöä, tuotteen herkullisuuden ja pääviestin esille tuovaa pakkausta sekä puhuttelevaa markkinointia.
 
Vähittäiskauppasarjan Vuoden Tähtituote 2010
VAASAN Saaristolaispalat, 360 g, VAASAN Oy, Kuusankoski, Seinäjoki, Turku
Raati: ”Innovaationa perusasian rakentaminen myyväksi valtakunnalliseksi konseptiksi. Loistava maku, erinomainen paahdettuna, herkullinen kaikilla päällisillä. Pehmeät palat, miellyttävän krouvi rakenne. Saaristolaisleivälle uudenlainen sämpylämäinen muoto, valmiiksi halkaistut palat käteviä. Jauhot sataprosenttisesti ruista, korkea kuitupitoisuus. Tuotteen tarina houkuttelee.”
 
Suurkeittiösarjan Vuoden Tähtituote 2010
Torino Täysjyväohra, 8 kg, Ravintoraisio Oy, Raisio
Raati: ”Innovaationa ohran tuominen riisin asemaan kotimaisuutta ja lähiruokaa arvostavan trendin mukaisesti. Uudenlainen litistetty muoto lyhentää keittoajan ja helpottaa työtä suurkeittiöissä. Erittäin maukas, ohran makua. Erinomainen käytettävyys eri ruoissa ja lisukkeena. Leivonnassa käytettynä jyvien napakkana pysyminen mainio lisä. Ravintoarvot kohdallaan.”
 
Kunniamaininta
Marja Plus Mustikka ja Marja Plus Puolukka, sose 200 g, Pakkasmarja Oy, Suonenjoki
Raati: ”Pakkasmarjan pitkäjänteisen ja vähän näkyvyyttä saaneen työn ansiosta markkinoille on yllättäen saatu uudenlainen herkullinen marjatuote. Uutuutena kokonaiset marjat soseen seassa.”
 
Raatiin kuuluivat puheenjohtajana toimineen kokki, kirjailija Sami Garamin (MTV3 Huomenta Suomi / Garam & Garam Oy) lisäksi prismajohtaja Riitta Hänninen (HOK-Elanto / Prisma Itäkeskus), TV-kuuluttaja Maria Jungner (Yleisradio TV 1), johtaja Tero Kallio (Elintarviketeollisuusliitto), pääsihteeri Raija Kara (Valtion ravitsemusneuvottelukunta), toimitusjohtaja Jari Lehmusvaara (Satafood Kehittämisyhdistys), ostojohtaja Sarita Lehtinen (Sodexo), copy Petri Pesonen (Mainostoimisto Bob Helsinki), hankintapäällikkö Hannu Tyrkkö (Restel) ja puheenjohtaja Vertti Virkajärvi (Elintarvikeylioppilaiden yhdistys Lipidi).
 
Elintarviketeollisuusliiton järjestämä Vuoden Tähtituote -kilpailu kannustaa elintarviketeollisuutta tuotekehitykseen ja tekee tuotekehityksen tuloksia tunnetuksi. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 33 tuotetta ja tuotesarjaa, joista kertyi yhteensä 65 yksittäistä tuotetta. Voittajat julkistettiin Suomen suurimman elintarvikealan koulutustapahtuman Elintarvikepäivä 2010:n yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa.
 
Kuvat: www.etl.fi/tuotekuvat
Tietoa kilpailusta: www.etl.fi/tahtituote
 
Lisätiedot:
markkinointijohtaja Miika Helenius, VAASAN Oy, p. 040 590 3845
markkinointijohtaja Johanna Siltala, Raisio Oyj, p. 040 506 1508
markkinointijohtaja Terhi Janatuinen, Pakkasmarja Oy, p. 040 300 0582
johtaja Seppo Heiskanen, p. (09) 1488 7230