Lakko heikentää elintarviketeollisuutta ja vaarantaa eläinten terveyden

20.04.2010

ETL:n ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n työehtosopimusneuvottelut valtakunnansovittelija Esa Lonkan johdolla eivät edistyneet tänään. SEL:n aloittaa ilmoituksensa mukaisesti kolmepäiväisen lakon ensi yönä.

– SEL ei ole koko kolme viikkoa kestäneiden neuvottelujen aikana pyrkinyt tosissaan sopimukseen vaan haluaa selvästi lakkoilla. Toiminnallaan SEL osoittaa ymmärtämättömyyttä elintarvikeketjun toimintaympäristön muutoksia kohtaan ja estää tilausohjattujen lyhyen myyntiajan tuoretuotteiden valmistuksen ja jakelun asiakkaille. Laman aikana kuluttajien ostovoiman heikennyttyä on edesvastuutonta vaatia ylisuuria palkankorotuksia. Kokonaismarkkinat eivät ole kasvussa ja hintojen korottaminen on erittäin vaikeata. Tässä tilanteessa tuoretuotteiden hyvin kehittyvät markkinat olisi hyödynnettävä täysimääräisesti.

– Lakkoillessaan SEL ei ota huomioon kuluttajien tarpeita vaan pitkittää häiriöitä elintarvikkeiden saannissa. Lakot heikentävät jo ennestään alhaisen kannattavuuden elintarviketeollisuutta, kasvattavat elintarvikkeiden maahantuontia ja viime kädessä vaarantavat työpaikat Suomessa, toimitusjohtaja Heikki Juutinen toteaa jyrkästi.

Erityisen huolissaan ETL on lakon vaikutuksista liha-alalla. Teurastusten keskeytyminen johtaa nopeasti tilan ahtauteen sikaloissa ja vaarantaa eläinten terveyden.

SEL:n halukkuutta lakkoilla ilmentää SEL:n tänään ilmoittama uusi kuusipäiväinen lakkouhka 84 yrityksessä 5.5.2010 kello 00.00 alkaen. Uhka kohdistuu kaikkiin elintarviketeollisuuden aloihin. Leipomoiden ja liha-alan lisäksi sen piirissä on myös meijereitä, juomateollisuutta ja paahtimoita.

Yritykset ja kauppa ovat varautuneet ensi yönä alkavaan lakkoon, minkä vuoksi elintarvikkeiden saatavuuteen on odotettavissa vain vähäisiä katkoksia. Joissakin tuoteryhmissä valikoima saattaa jäädä normaalia suppeammaksi.

Tietoa elintarvikealan työehtosopimusneuvotteluista: www.etl.fi/tes

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Heikki Juutinen, p. (09) 1488 7203, GSM 040 502 6270