Elintarviketeollisuus haluaa nuorista tulevia työntekijöitä
04.02.2009
”Ihmisten on syötävä joka päivä, minkä vuoksi ruoan ammattilaisiakin tarvitaan joka päivä. Elintarviketeollisuus on merkittävä tyollistäjä ja tarjoaa uusia työpaikkoja myös taantuman aikana, sillä suhdanteet eivät heiluta elintarvikealaa niin voimakkaasti kuin monia muita aloja”, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen toteaa.
Elintarviketeollisuusliitto ja jäsenyritykset järjestävät keskiviikkona 4.2.2009 kolmatta kertaa Elintarviketeollisuuden esittelypäivän. Kaikkiaan yksitoista yritystä eri paikkakunnilla saavat vieraakseen ryhmän elintarvikealasta kiinnostuneita 8. - 9-luokkalaisia ja lukiolaisia. Isäntäyritys kertoo päivän aikana elintarviketeollisuudessa työskentelystä, koulutusvaatimuksista sekä yrityksen toiminnasta. Esittelypäivään osallistuu eri yrityksissä lähes 240 koululaista. Osallistujaryhmät on valittu koulujen lähettämien hakemusten perusteella. Tarjoamalla nuorille tietoa ja omakohtaisia kokemuksia elintarviketeollisuus haluaa innostaa nuoria elintarviketeollisuudessa työskentelyyn.
Elintarviketeollisuus on Suomen neljänneksi suurin teollisuudenala. Se työllistää runsaat 35 000 henkeä. Koko elintarvikeketjussa työskentelee noin 300 000 henkeä. Elintarviketeollisuus on myös merkittävä kesätyöpaikkojen tarjoaja. Alan palveluksessa on vuosittain noin 4000 kesätyöntekijää.
Tietoa elintarviketeollisuudessa työskentelystä on Elintarviketeollisuusliiton valmistamassa GET A LIFE -elokuvassa (8:31 min) ja sitä täydentävässä kalvosarjassa. GET A LIFE -aineisto on ollut kaikkien Suomen yläkoulujen käytetävissä osana opinnonohjausta vuodesta 2006. Siihen voi tutustua osoitteessa www.etl.fi/eteoll.
Lisätiedot ETL:sta ja esittelypäivän isäntäyrityksiltä:
- Elintarviketeollisuusliitto ry: viestintäjohtaja Sirpa Rinne, p. 0400 685 975
- Atria Suomi Oy, Nurmo: viestintäpäällikkö Hanne Kortesoja, p. 0400 638 839
- Fazer Leipomot Oy, Vantaa: HRD Assistant Merja Montonen, p. 020 555 3382
- Fazer Makeiset Oy, Vantaa: tiedottaja Satu Ikäheimo, p. 050 380 4996
- Oy Hartwall Ab, Lahti: tiedottaja Heli Nikula, p. 020 717 6255
- HK Ruokatalo Oy, Vantaa: viestintäpäällikkö Marja Siltala, p. 010 570 2290
- JuustoKaira Oy, Kuusamo: juustomestari Aki Paloniemi, p. 050 531
- LU Suomi Oy, Vantaa: henkilöstön kehittämis- ja viestintäpäällikkö Anita Koski, p. 040 532 5773
- Meira Oy (paahtimo ja maustetehdas), Helsinki: tehtaanjohtaja Jouko Liljedahl, p. 020 744 3505
- Raisio Oyj, Raisio: viestintäpäällikkö Heidi Hirvonen, p. 050 567 3060
- Suomen Sokeri Oy, Kantvik: henkilöstönkehittämispäällikkö Anu Ennelin, p. 040 528 7575
- Vaasan & Vaasan Oy, Kotka: tuotantojohtaja Harri Kurila, p. 020 446 3118
