Elintarvikkeiden Tutkimussäätiö

Elintarviketeollisuusliiton vuonna 1960 perustama Elintarvikkeiden Tutkimussäätiö tukee suomalaisen elintarviketeollisuuden kehittymistä edesauttavaa tutkimusta ja koulusta. Säätiö myöntää henkilökohtaisia apurahoja korkeakoulun perustutkinnon suorittaneille jatko-opintoihin ja äskettäin väitelleille täydennysopintoihin sekä apurahoja laitokselle tai tutkimusryhmälle elintarvikealaan laajasti liittyviin tutkimushankkeisiin. Jatko- ja täydennysopintojen rahoituksessa priorisoidaan ulkomailla suoritettava opintojaksoja, mutta myös kotimaisten opintojen rahoitustuki on mahdollista. Vuosittain apurahoja myönnetään 80.000-150.000 euroa hakemuksista ja Säätiön tulorahoituksesta riippuen.

Apurahojen hakeminen

Apurahojen haku on jatkuva. Hakemus on vapaamuotoinen ja lähetetään osoitteeseen Elintarvikkeiden Tutkimussäätiö, PL 115, 00241 Helsinki. Säätiön hallitus päättää myönnettävistä apurahoista vähintään kaksi kertaa vuodessa, maalis-huhtikuussa ja marras-joulukuussa, sekä tarpeen vaatiessa muulloinkin.

Lisätiedot:
johtaja Seppo Heiskanen, p. (09) 148 871