Ole energiaekspertti
Energiatehokas toiminta läpi koko ruokaketjun on tärkeää. Elintarviketeollisuus on sitoutunut vähentämään energiankulutustaan 9 % vuoteen 2016 mennessä. Suuret energiasäästöt syntyvät kuitenkin arjen pienistä valinnoista. Energiakuluja voi miettiä esimerkiksi seuraavien asioiden osalta: Missä kaupassa ja kuinka usein käyn? Mitä poimin ostoskoriin? Valmistanko kaiken itse vai hyödynnänkö teollisuuden tarjoamia tuotteita? Heitänkö ruokaa roskiin?Kaikesta ihmisten aiheuttamasta ympäristökuormituksesta noin kolmannes syntyy ruoan tuotannosta ja kulutuksesta. Ympäristövaikutukset riippuvat monista tekijöistä kuten elintarvikkeiden valmistuksessa käytettävistä raaka-aineista ja valmistustavasta. Tästä syystä ympäristökuormituksessa on eroa tuoteryhmien välillä, mutta myös niiden sisällä. Yleisesti ottaen alkutuotannon osuus ruoan ympäristövaikutuksista on suuri, kun taas esimerkiksi kuljetusten ja pakkausten osuus on vähäinen. Elintarviketeollisuuden osuus kotimaassa valmistettujen elintarvikkeiden ympäristövaikutuksista on suhteellisen pieni, noin 5 %.
Hukkapaloja – ei kiitos!
Elintarvikkeiden valmistuksessa ja kotitalouksissa syntyvän ruokajätteen vähentäminen on elintarvikeketjun suurimpia ekotekoja. Ruokahävikin ympäristövaikutukset ovat selvästi suuremmat kuin esimerkiksi elintarvikkeiden valmistuksen ja kuljetusten tai vaikkapa tuotepakkausten aiheuttama ympäristökuormitus. Ruokahävikkiä on helppo vähentää, kun tuntee omat tarpeet ja kulutuksen.
Elintarviketeollisuuden valmistamat tuotteet tehdään suurissa erissä energiatehokkaasti ja raaka-ainehävikki minimoiden. Kotikeittiössä ruokaa laittaessa energiankulutus voi olla huomattavasti suurempi valmistettua annosta kohden. Elintarviketeollisuuden valmistamat valmiit ateriat ovatkin tästä syystä usein ekotehokas valinta. Myös kuluttajan toimintatavoilla on siis merkitystä: toimimalla energiatehokkaasti voikin vähentää ruoanvalmistuksen ympäristövaikutuksia. Esimerkiksi kaurapuuron valmistaminen mikroaaltouunissa on huomattavasti energiatehokkaampaa kuin liedellä. Ruokaa voi myös valmistaa kerralla enemmän ja pakastaa siitä osan myöhemmin syötäväksi.
- Suunnittele ruokaostokset jo etukäteen ja tee ruokaostokset muiden asiointimatkojen yhteydessä.
- Poimi ostoskoriin oikea pakkauskoko ja vältä turhaa hamstraamista. Kylmäsäilytys on kaupassa tehokkaampaa kuin kotona.
- Säilytä elintarvikkeita oikein ja tunne säilyvyysajat. Parasta ennen ei ole sama asia kuin viimeinen käyttöpäivä.
- Valmistustavalla ja -välineillä on väliä – valitse niistä energiatehokkaimmat
- Hyödynnä ylijäänyt ruoka, pyttipannu on pop!
- Huolehdi kierrätyksestä, laita pakkausjäte oikeaan paikkaan ja erottele biojäte.
Toimiva pakkaus on ekoteko
Pakkauksen ympäristömyönteisyys on kuluttajalle tärkeä valintakriteeri, mutta itse asiassa pakkauksen merkitys tuotteen koko elinkaaren aikana syntyvien ympäristövaikutusten kannalta on pieni. Pakkauksen tärkein tehtävä onkin suojata parhaalla mahdollisella tavalla ruokaa pilaantumiselta, mikä ehkäisee ruokajätteen syntymistä. Lisäksi pakkaus välittää tärkeää tietoa mm. tuotteen alkuperästä, ravintosisällöstä sekä säilytys- ja valmistustavoista. Kaupan hyllyjen äärellä pakkauksia vertaillessa tulisi muistaa tarkistaa, vastaako pakkauskoko omia kulutustottumuksia. Valitsemalla sopivan kokoisen pakkauksen tai annoskoon tähteitä ei jää yli.
Lisätietoja pakkausmerkinnöistä löytyy tästä linkistä sekä osoitteesta www.mahtavapakkaus.fi. Myös tuotteen valmistajan/maahantuojan nettisivuilta tai kuluttajapalvelusta voi kysyä lisää ympäristöominaisuuksista.
