Vastuullisuus
Kohti kestävämpää kulutusta ja tuotantoa

Kestävä kulutus ja kestävän tuotannon edistäminen olivat vuoden mittaan esillä monista eri näkökulmista. EU-tasolla keskusteltiin SCP-toimintaohjelmasta (Sustainable Consumption and Production), josta ajan myötä saattaa viritä aloitteita myös lainsäädännöksi. ETL seurasi elintarvikealasta tehtyjen esiselvitysten ja keskustelun etenemistä Euroopan elintarviketeollisuuden kattojärjestön CIAA:n avulla.

Elintarviketeollisuuden vastuullisia toimintatapoja työstettiin CIAA:n käynnistämässä European Food SCP Round Table -aloitteessa. Sen tavoitteena on tarkastella elintarvikeketjulle ja erityisesti elintarviketeollisuudelle keskeisiä kestävän kulutuksen ja tuotannon teemoja. Osana SCP Round Tablen työtä alan toimijat määrittävät työkalupakin tukemaan elintarvikkeiden ympäristövaikutusten arviointia ja viestintää. Lisäksi aloitteessa kootaan tietoa elintarvikeketjun kestävän kulutuksen ja tuotannon haasteista sekä niihin liittyvistä ratkaisuista. Vuoden 2010 aikana saatiin valmiiksi elintarvikkeiden ympäristövaikutusten arviointia ja viestintää koskevat periaatteet. ETL osallistui SCP Round Tablen työhön CIAA:n ympäristökomitean sekä aloitteeseen liittyvän taustatyöryhmän välityksellä.

ETL seurasi myös Pohjoismaisen Joutsenmerkin pilottihanketta, jossa tarkasteltiin merkinnän laajentamista elintarvikkeisiin. Muita ETL:n seuraamia SCP-teemoja olivat ilmastomerkit, elintarvikehävikki sekä kestävät julkiset hankinnat.

Energiatehokasta toimintaa

ETL:lla on toimenpideohjelma vuoteen 2016 ulottuvassa elinkeinoelämän energiatehokkuusjärjestelmässä. Vuonna 2010 ETL keskittyi uusien energiatehokkuudesta kiinnostuneiden jäsenten hankintaan sekä sopimusjärjestelmään liittyneiden yritysten energiatehokkuusneuvontaan. Yrityksille järjestettiin energiatehokkuusseminaareja neljällä eri paikkakunnalla. Vuoden lopussa järjestelmään oli liittynyt yhteensä 33 yritystä ja 77 toimipaikkaa. Ne kattavat yhteensä noin kuusikymmentä prosenttia elintarviketeollisuuden energiankäytöstä, mikä vastaa elintarvikealalle asetettua tavoitetta. Elintarviketeollisuus saavutti kahden ensimmäisen sopimusvuoden aikana 19 prosenttia koko sopimuskaudelle asetetusta säästötavoitteesta ja pääsi sillä kolmen parhaan toimialan joukkoon.


Ympäristövastuun tunnusluvuilla hyvä suunta


ETL:n ympäristövastuukyselyssä on vuosi vuodelta yhä enemmän osallistujia. Vuonna 2010 kyselyyn osallistui 38 ETL:n jäsenyritystä, jotka kattoivat 63 prosenttia alan tuotannon bruttoarvosta ja edustivat hyvin kaikkia elintarviketeollisuuden toimialoja.

Tulosten mukaan elintarviketeollisuuden ympäristövastuun tunnusluvut ovat kehittyneet myönteisesti. Tuotantoon suhteutetuista tunnusluvuista vedenkulutus sekä jätteen määrä laskivat. Jäteveden määrää kuvaava tunnusluku sen sijaan nousi, mikä johtunee vastaajien toimialajakaumassa tapahtuneista muutoksista. Energiankulutusta kuvaava tunnusluku pysyi ennallaan, mutta sen odotetaan laskevan energiatehokkuussopimuksen toimeenpanon edetessä.

Elintarviketeollisuuden ympäristövastuun tunnusluvut

Tuotantomäärät ja ympäristökuormitus
  20051
20062
20073
20083
20094
Tuotanto (tonnia) 5 240 000
4 864 539
4 978 963
4 912 509
4 772 387
Energiankulutus (GWh) 2 970
2 828
3 024
2 923
2 878
- Lämpö
1 920
1 855
1 917
1 729
1 772
- Sähkö 1 050
973
1 107
1 132
1 107
Vedenkulutus (1000 m3) 25 330
22 964
23 032
22 276
20 756
Jäteveden määrä (1000 m3) 17 640
14 211
15 365
15 004
18 774
Kaatopaikkajätteen määrä (tonnia) 17 200
16 918
17 491
20 251
15 872
Biojätteen määrä (tonnia) -
-
38 122
38 325
36 087

1) 24 vastaajayritystä  2) 27 vastaajayritystä  3) 31 vastaajayritystä  4) 38 vastaajayritystä

Tuotantoon suhteutetut tunnusluvut
  20041
20052
20063
20074
20084
20095
Energiankulutus (GWh) 0,58
0,57
0,58
0,61
0,60
0,60
- Lämpö
0,38 0,38
0,39
0,39
0,37
0,37
- Sähkö 0,20
0,20
0,20
0,22
0,23
0,23
Vedenkulutus (1000 m3) 5,0
4,8
4,7
4,6
4,5
4,3
Jäteveden määrä (1000 m3) 3,5
3,3
2,9
3,1
3,1
3,9
Kaatopaikkajätteen määrä (tonnia) 3,6 3,3
3,5
3,5
4,1
3,3
Biojätteen määrä (tonnia) - -
-
7,7
7,8
7,6

1) 19 vastaajayritystä  2) 24 vastaajayritystä  3) 27 vastaajayritystä  4) 31 vastaajayritystä  5) 38 vastaajayritystä
Elintarviketeollisuusliitto ry • PL 115, 00241 HELSINKI • Puhelin (09) 148 871 • www.etl.fi