Lainsäädäntö
Elintarvikelainsäädännössä runsaasti uudistuksia

Elintarvikelainsäädännössä oli vireillä runsaasti elintarvikeyrityksiin vaikuttavia merkittäviä uudistuksia, mutta yksikään niistä ei ehtinyt valmistua vuoden 2010 loppuun mennessä. Elintarvikelainsäädännön uudistaminen on EU:ssa hidas prosessi. Useissa tapauksissa kestää 2–3 vuotta ennen kuin komission asetusehdotus hyväksytään säädökseksi. Ehdotuksen antamista on edeltänyt pitkä työ ja monia eri viranomaisten ja asiantuntijoiden kuulemisia.

EU:n tasolla uudistettiin pakkausmerkintöjä koskevaa säädöstä, konkretisoitiin terveysväitteiden käyttöä ja viimeisteltiin yksityiskohtaista määräystä lisäaineiden käytöstä. Uuselintarvikkeiden hyväksymisen menettelytapaa pyrittiin nopeuttamaan uudella asetuksella. Kontaminantteina elintarvikkeisiin tulevien vieraiden aineiden enimmäismääriä oltiin laajentamassa ja tiettyjen aineiden raja-arvoja tiukentamassa. Suomessa puolestaan käynnistyi elintarvikelain uudistus, jonka tavoitteena on valvonnan kohdistaminen riskiperusteisesti ja tasapuolisesti. Kuluttajien tietoisuutta elintarvikevalvonnasta pyrittiin lisäämään valvonnan tulosten avoimella julkistamisella.

ETL seurasi lainsäädäntötyötä erittäin läheltä ja toimi elintarviketeollisuuden näkökulman asiantuntijana lukuisissa kokouksissa ja yhteydenpidoissa erityisesti Suomessa mutta myös EU-tasolla europarlamentaarikkojen ja kansainvälisten elintarviketeollisuuden järjestöjen kautta. Elintarvikelainsäädännön muutoksien yksityiskohdissa liittoa avusti elintarvikelainsäädäntötoimikunta, jonka palautteen pohjalta ETL muodosti alan kannan kulloinkin esillä olleisiin hankkeisiin.

Suomessa työstettiin jätelakia, EU:ssa päästödirektiiviä

Myös ympäristölainsäädännön puolella työstettiin useita uudistuksia. Suomessa keskeisin oli jätelain kokonaisuudistus, joka jäi vuoden päättyessä edelleen keskeneräiseksi. ETL laati lausunnon jätelakia uudistaneen JÄLKI-työryhmän keväällä antamasta esityksestä, jossa oli elintarviketeollisuutta koskeva muutosehdotus pakkausten tuottajavastuun laajentamista. Joulukuussa ETL luovutti yhdessä muiden pakkaajien ja pakkausalan toimijoiden kanssa ympäristöministerille kirjelmän, jossa muutosehdotuksen ongelmakohdat tuotiin esille vielä kertaalleen.



EU-tasolla merkittävä ympäristölainsäädännön uudistus oli vuoden lopussa valmistunut teollisuuden päästöjä koskeva IE-direktiivi. ETL seurasi direktiivin valmistelua Elinkeinoelämän keskusliiton ja Euroopan elintarviketeollisuuden kattojärjestön CIAA:n työryhmissä tuoden Suomen elintarviketeollisuuden kannan esille. Direktiivin seuranta jatkuu, sillä sen kansallinen toimeenpano ajoittuu vuosiin 2011–2012. Toimeenpanon yhteydessä jatketaan myös kansallisen ympäristönsuojelulain uudistamistarpeiden tarkastelua muun muassa ympäristölupamenettelyn keventämisen osalta.
Elintarviketeollisuusliitto ry • PL 115, 00241 HELSINKI • Puhelin (09) 148 871 • www.etl.fi