Henkilöstö

Toimistossa 31 henkeä

ETL:ssa työskenteli yhteensä 31 henkeä vuonna 2009. Henkilöstöstä naisia oli 21 ja miehiä 10. Naisten keski-ikä oli 49 vuotta ja miesten 43 vuotta. Kaksi toimihenkilöä jäi vuoden kuluessa eläkkeelle, ja uusiin lähivuosina tapahtuviin eläkkeelle siirtymisiin valmistauduttiin päivittämällä henkilöstösuunnitelma.

Aiempien vuosien tapaan ETL panosti henkilöstön koulutukseen ja hyvinvointiin. Henkilöstölle oli tarjolla useita koulutusmahdollisuuksia sekä virkistystä yhteisissä tilaisuuksissa sekä liikunnan ja kulttuurin parissa.

ETL:n henkilöstö 31.12.2009 >>

Edunvalvontaa lukuisissa työryhmissä

ETL:n asiantuntijat vaikuttivat laajasti yhteiskunnan ja elintarvikesektorin keskeisissä työryhmissä ja elimissä. Myös yritysedustajia nimettiin toimimaan koko elintarviketeollisuuden edustajina eri kokoonpanoihin.

ETL:n edustus eri yhteisöissä 31.12.2009 >>

ETL:n arvot päivitettiin

ETL määritteli joitakin vuosia aiemmin arvot, joiden mukaan liittoa johdetaan. Vuonna 2009 arvot päivitettiin yhteistyössä koko henkilöstön kanssa.

ETL:n arvot ovat asiantuntijuus, vastuullisuus ja yhteisöllisyys. Arvojen ja strategian mukaisesti toimimalla ETL:n tavoitteena on saavuttaa korkea jäsentyytyväisyys.


Elintarviketeollisuusliitto ry • PL 115, 00241 HELSINKI • Puhelin (09) 148 871 • www.etl.fi