Kestävä kehitys

Energiatehokkuussopimusjärjestelmään uusia yrityksiä

ETL on mukana omalla toimenpideohjelmallaan vuoteen 2016 ulottuvassa elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusjärjestelmässä. Vuonna 2009 keskityttiin sopimusjärjestelmän toimeenpanoon ja siitä tiedottamiseen. ETL paransi yhdessä neljän muun toimialaliiton ja Motivan kanssa neuvontaa julkaisemalla verkkosivut elintarvikealan energiatehokkuudesta ja järjestämällä seminaarin. Lisäksi sopimusjärjestelmään liittyneille yrityksille tarjottiin maksutonta neuvontaa.

Järjestelmään kuului vuoden lopussa kaikkiaan 29 yritystä ja 74 toimipaikkaa. Ne kattavat jo noin puolet alan energiankulutuksesta kun ETL:n tavoitteena on vähintään 60 prosentin kattavuus vuoden 2010 loppuun mennessä. Kaikki järjestelmään liittyneet yritykset raportoivat energiankäytön tehostamisestaan. Säästötavoitteesta saavutettiin ensimmäisen sopimusvuoden aikana 12 prosenttia.

Ympäristövastuun tunnusluvuissa hyvä kehitys

ETL teki jo neljättä kertaa jäsenille kyselyn ympäristövastuun tunnuslukujen kehityksestä. Kyselyyn vastasi 31 yritystä 14:ltä eri toimialalta. Kasvanut vastanneiden yritysten määrä nosti kyselyn kattavuuden 65 prosenttiin tuotannon bruttoarvosta.

Tuotantoon suhteutetuista tunnusluvuista vedenkulutus sekä jäteveden määrä laskivat edelleen. Energiankulutusta kuvaava tunnusluku kasvoi hieman, mutta sen odotetaan laskevan energiatehokkuussopimukseen liittyvien toimenpiteiden toteutuessa. Kaatopaikkajätteen määrän kasvu vuonna 2008 johtuu lähinnä laskentatavan muutoksesta.

Elintarviketeollisuuden ympäristövastuun tunnusluvut

Tuotantomäärät ja ympäristökuormitus

20051

20062

20073

20083

Tuotanto (tonnia)

5 240 000

4 864 539

4 978 963

4 912 509

Energiankulutus (GWh)

2 970

2 828

3024

2923

- Lämpö

1 920

1 855

1 917

1729

- Sähkö

1 050

973

1 107

1132

Vedenkulutus (1000 m3)

25 330

22 964

23 032

22 276

Jäteveden määrä (1000 m3)

17 640

14 211

15 365

15 004

Kaatopaikkajätteen määrä (tonnia)

17 200

16 918

17 491

20 251

1) Luvut perustuvat 24 ETL:n jäsenyrityksen antamiin tietoihin.
2) Luvut perustuvat 27 ETL:n jäsenyrityksen antamiin tietoihin.
3) Luvut perustuvat 31 ETL:n jäsenyrityksen antamiin tietoihin.

Tuotantoon suhteutetut tunnusluvut

Tuotantomäärät ja ympäristökuormitus

20041

20052

20063

20074

20084

Energiankulutus (MWh/tuotetonni)

0,58

0,57

0,58

0,61

0,60

- Lämpö

0,38

0,37

0,38

0,39

0,36

- Sähkö

0,20

0,20

0,20

0,22

0,23

Vedenkulutus (m3/tuotetonni)

5,0

4,8

4,7

4,6

4,5

Jäteveden määrä (m3/tuotetonni)

3,5

3,3

2,9

3,1

3,1

Kaatopaikkajätteen määrä (kg/tuotetonni)

3,6

3,3

3,5

3,5

4,1

1) Luvut perustuvat 19 ETL:n jäsenyrityksen antamiin tietoihin.
2) Luvut perustuvat 24 ETL:n jäsenyrityksen antamiin tietoihin.
3) Luvut perustuvat 27 ETL:n jäsenyrityksen antamiin tietoihin.
4) Luvut perustuvat 31 ETL:n jäsenyrityksen antamiin tietoihin.

Kannanotto julkisten hankintojen kestävän kehityksen edistämiseen

Valtioneuvosto hyväksyi keväällä 2009 periaatepäätöksen kestävien valintojen edistämisestä julkisissa hankinnoissa. Tavoitteena on vähentää julkisen sektorin ympäristökuormitusta ja ilmastovaikutuksia.

ETL kritisoi periaatepäätöksen linjausta, joka ohjeistaa elintarvikehankintojen kestävyyden parantamiseen ainoastaan luomutuotantoa, kasviruokaa ja sesonkituotteita suosimalla. Liiton näkemyksen mukaan kaikissa tuoteryhmissä voidaan tehdä kestäviä valintoja. Periaatepäätöksen mukainen hankintayksiköiden ja tavarantoimittajien neuvonta hankintojen kestävyyden edistämiseksi ei edennyt.

EU-tason yhteistyötä kestävän elintarviketuotannon hyväksi

Ehdotus EU:n ympäristömerkinnän eli EU-Kukan laajentamista elintarvikkeisiin liittyy EU:n kestävän kulutuksen ja tuotannon sekä elinkeinopolitiikan toimintaohjelmaan. ETL seurasi toimintaohjelman etenemistä yhteistyössä elintarviketeollisuuden Euroopan kattojärjestön CIAA:n ja Elinkeinoelämän keskusliiton kanssa.

ETL toi lausunnossaan esille, että asetusehdotus olisi rajannut merkinnän vain tiettyihin elintarvikkeisiin ja elinkaaren vaiheisiin. Elintarviketeollisuuden näkemykset otettiin huomioon: keväällä 2009 hyväksytyn päätöslauselman mukaan komission on selvitettävä vuoden 2011 loppuun mennessä, onko elintarvikkeille mahdollista laatia tuotteen koko elinkaaren aikana aiheutuviin ympäristövaikutuksiin perustuvat merkintäkriteerit.

Elintarviketeollisuusliitto ry • PL 115, 00241 HELSINKI • Puhelin (09) 148 871 • www.etl.fi