20.06.2017

Lasillinen raikkautta, makua ja nautintoa

Kuumat kesäpäivät tarjoavat oivallisen mahdollisuuden nauttia rikkaasta suomalaisesta juomakulttuurista. Hyvä maku, nautinto ja kohtuullisuus mahtuvat mainiosti samaan lasiin.

Vesi on janojuomista suositeltavin, mutta kesäjanoon on tarjolla monipuolisesti muitakin juomaelämyksiä. Tarkoituksenmukaisin juoma kannattaa valita käyttötilanteen mukaan. Juomiseen kannattaa syömisen tapaan hakea säännöllistä päivittäistä rytmiä.

- Lasillinen täysmehua aloittaa päivän osana ravitsevaa aamupalaa. Rasvaton maito sopii ruokajuomaksi ja sitä voi käyttää myös urheilusuorituksesta palautumiseen. Raikas piimä yhdistyy kesällä ihanasti esimerkiksi mansikoiden makuun, vinkkaa johtaja Marleena Tanhuanpää Elintarviketeollisuusliitosta.

Ruoka tyydyttää osan päivittäisestä nesteentarpeesta. Esimerkiksi kesäisen raikkaasta vesimelonista peräti 92 prosenttia on vettä. Ruoan mukana saatavan nesteen lisäksi tarvitsemme noin 1-1,5 litraa juotavaa joka päivä. Helteiset kesäkelit, fyysisesti raskas työ ja pitkään kestävä liikuntasuoritus lisäävät juomisen tarvetta.

- Normaalitilanteissa kohtuus kuitenkin riittää, eikä ylenmääräiselle ja jatkuvalle juomiselle ole tarvetta. Jano on hyvä signaali nesteentarpeesta, Tanhuanpää muistuttaa.

Energiavesi on tämän kesän hitti

Toisin kuin usein edelleen uskotaan, kohtuullinen kahvin juonti ei osana muuta nesteensaantia aiheuta nestehukkaa. Aikuinen voi myös kesän kuumuudessa nauttia rauhassa kahvikupillisistaan.

- Kahvi on monille keskeinen osa päivittäistä nesteensaantia, sillä me suomalaiset olemme kahvikansaa. Kahvihetki virkistää, rytmittää päivää ja on esimerkiksi iäkkäämmille ihmisille tärkeä osa sosiaalista elämää, Tanhuanpää sanoo.

Juomavalmistaja Sinebrychoffilla uskotaan, että yhdeksi kesäkauden juomasuosikiksi nousevat uudet energiavedet. Ne sisältävät kahvin tapaan piristävää kofeiinia sekä lisäksi mm. magnesiumia ja vitamiineja. Virkistävät, sitrushedelmäiset maut sopivat monenlaiseen kesäjanoon.

- Energiavedet ovat energiajuomia terveellisempi juomavaihtoehto. Ne ovat isotonisia eli neste imeytyy niistä elimistöön hyvin, kertoo tuotekehitysosaston vetäjä, panimomestari Saara Pöyri Sinebrychoffilta.

Veden menekki kertoo kesäkeleistä

Pöyrin mukaan kesästä kesään suosionsa säilyttävät erilaiset pullotetut vedet, sekä neutraalit että maustetut. Nyt suosiotaan kasvattavat etenkin vedet, joihin on lisätty makua antamaan mehua tai hedelmäsoseita. Myös vitaminoidut pullovedet kiinnostavat.

- Maustetuissa vesissä kestosuosikkeja ovat sitruuna ja muut sitrushedelmät sekä pohjoismaiset marjaisat maut, kuten vadelma. Pullotettujen vesien menekistä voimme suoraan päätellä, onko Suomen kesä ollut kuuma vai ei, Pöyri naurahtaa.

Moni rikastuttaa kesäisiä juomaelämyksiä myös alkoholittomalla oluella, jonka valikoimat kasvavat jatkuvasti. Pöyrin mukaan alkoholitonta olutta alkaa olla saatavilla ihan yhtä kattava valikoima kuin perusoluttakin.

- Esimerkiksi lageria, tummaa olutta ja vehnäolutta, hän listaa.

Paljonko kaloreita lasiin mahtuu?

Marleena Tanhuanpää mainitsee, että kesäisistä juomasuosikeista kannattaa tutkailla pakkausmerkintöjä ihan niin kuin pakatusta ruoastakin. Varsinkin energian määrää on hyvä tarkkailla. - Juomat eivät tee samaan tapaan kylläiseksi kuin ruoka, joten kaloreita voi kertyä huomaamatta liikaakin, hän kertoo.

Keljut kesäkilot voi välttää, kun muistaa, että samaan lasiin mahtuvat mainiosti niin hyvä maku, nautinto kuin kohtuullisuuskin.

Kuva: Sinebrychoff

Teksti: Krista Korpela-Kosonen

Lisätietoja antaa

Johtaja
Marleena Tanhuanpää
zneyrran.gnauhnacnn@rgy.sv
(09) 1488 7222
@martanhuanpaa

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto ry edustaa
Suomessa toimivia kaiken kokoisia ruokien ja juomien valmistajayrityksiä. Lue lisää

Tilaa tiedote

Tilaa ETL:n tiedotteet suoraan sähköpostiisi tästä.