01.03.2018

Hanke päättyi, mutta ilmiö jatkuu

kirjoittanut Pia Pohja

Toimitusjohtaja Pia Pohja

Suomi 100 -juhlinta sai monia maukkaita ja maistuvia muotoja, mutta ehdottomasti laajin ja näkyvin oli Syödään yhdessä -hanke. Sitä toteutti Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, ELO-säätiö yhdessä 225 yhteistyökumppanin kanssa.

Suomalaisen ruokakulttuurin päivänä Helsingissä järjestetyssä päätöstilaisuudessa kerrottiin, että hankkeesta kirjoitettiin vuoden aikana 420 uutista. Mainintoja sosiaalisessa mediassa kertyi lähes 11 000. Hanke ei enää ollut hanke, vaan siitä kasvoi ilmiö.

Sain itse tulla viime kesäkuun alussa mukaan juhlavuoteen aloittaessani ETL:n toimitusjohtajana. Ja miten hienoa olikaan päästä keskelle Syödään yhdessä -yhteistyötä, tekemisen meininkiä, myönteistä asennetta, iloisuutta ja maukkautta, puhdasta ruokailoa!

Uskon ja luotan, että kyseessä ei ollut pelkkä 100-vuotisjuhlan henki, vaan halu pitää huolta ja viedä eteenpäin suomalaista ruokakulttuuria jatkuu vastaisuudessakin. Se tehdään yhdessä ja siihen tarvitaan jokaista. Meillä kaikilla on siitä myös vastuu. Yhteistyö on ainoa mahdollisuus nostaa ylöspäin suomalaisen ruuan ja juoman arvostusta.

Suomi 100 -juhlavuoden alussa Elintarviketeollisuusliitto lupasi viestiä herkullisista, suomalaisten yritysten valmistamista kansallisruoka-aarteista ja Syödään yhdessä -kuukausiteemoista. Lupasimme myös edistää suomalaisten ruoka- ja juomayritysten toimintamahdollisuuksia, jotta eri sukupolvet voisivat tulevaisuudessakin kokoontua samaan ruokapöytään nauttimaan Suomessa tuotetuista ruuista, juomista ja herkuista.

Vaikuttamistyö jatkuu tänä vuonna, kun Elintarviketeollisuusliiton perustamisesta tulee kuluneeksi 75 vuotta. Juhlimme upeassa joukossa: maailmallakin kadehdittu suomalainen kouluruokailu täyttää 70 vuotta, Turun Sinappi 70 vuotta, Sisu-pastillit 90 vuotta, Suomen Sokeri 100 vuotta ja niin edelleen. Perustettiinpa Valion ensimmäinen tuotekehityslaboratoriokin tasan 100 vuotta sitten.

Ruoka ja juoma kuuluvat erottamattomasti jokaisen ihmisen arkeen. Ollaan ylpeitä maailman puhtaimmista raaka-aineistamme ja laadukkaista innovaatioistamme. Ollaan ylpeitä yhdessä tekemisestä ja vaikka naapurinkin menestymisestä.

Otetaan yhdessä syömään kaikki – perheen pienimmistä iäkkäimpiin, työkavereista sidosryhmiin, ystävistä kylänmiehiin. Arvostetaan ruokaa ja annetaan arvostuksen näkyä jokapäiväisissä valinnoissamme. Valitaan kotimaista. Valitaan innovaatioita. Valitaan ruokaa, jolla on merkitystä.


kuva: ELO-säätiö

Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto ry edustaa
Suomessa toimivia kaiken kokoisia ruokien ja juomien valmistajayrityksiä. Lue lisää