19.12.2017

Herkkuja joulupöytiin, innovaatioita markkinoille

kirjoittanut Pia Pohja

Toimitusjohtaja Pia Pohja

Vilinää, melskettä, helinää helskettä pienten ja vähän isompienkin tiukujen on ollut tämä reilu puoli vuotta, jonka olen saanut olla Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajana. Olen tutustunut hienoon toimialaan, upeisiin jäsenyrityksiin, mielenkiintoisiin asioihin sekä tietysti huippuammattilaisiin yrityksissä, ETL:ssä ja sidosryhmissä.

Tulevana vuonna 2018 vietetään liiton 75-vuotisjuhlaa. Kunnioitettava ikä ja juhlavuosi näkyvät koko vuoden toiminnassamme ja jokapäiväisessä työssämme alan arvostuksen ja vaikuttavuuden parantamiseksi.

Elintarviketeollisuus on Euroopan suurin teollisuudenala. Suomessa ala on neljänneksi suurin ja maksaa 10 prosenttia Suomessa kertyvistä välillisistä ja välittömistä verotuloista.

Merkittävä ala näkyy meidän jokaisen arjessa. Ruoka ja juoma ovat päivittäin suomalaisten huulilla, suussa ja sitä kautta vatsassa. Suomalainen elintarvike maistuu yhä useammin myös ulkomaisille kuluttajille.

Elintarvikevienti on piristynyt ilahduttavasti ja saavuttaa tänä vuonna arvioiden mukaan mahdollisesti jopa 1,7 miljardin euron tason. Nousua viime vuoden luvuista kertyisi reilusti yli 10 prosenttia.

Positiivista viennin kasvussa on myös kasvu monilla rintamilla. Suomesta viedään puhtaita, turvallisia ja laadukkaita elintarvikkeita niin itään kuin länteen, etelään ja pohjoiseenkin. Vienti ei ole yhden ainoan tuotteen tai sektorin varassa, vaan perinteisten maitovalmisteiden, lihan ja viljojen lisäksi nousussa ovat kala- ja kauratuotteet, marjat sekä sienet.

Koko suomalaista elintarvikevientiä yhdistää tuotteiden innovatiivisuus. Kaiken aikaa kehitetään uutta ja etsitään uusia markkinoita.

Elintarviketeollisuus työllistää Suomessa 38 000 ihmistä. He tekevät meille joulun.

Alan ammattilaiset aloittavat työn hyvissä ajoin: suklaakonvehdit pakataan rasioihin jo kesällä, ja kesään mennessä joulupöydän kruunukin, joulukinkku, lähtee suomalaisilta tiloilta eteenpäin. Laatikoihin tulevat porkkanat ja lantut esikypsennetään jo syksyllä. Jouluvalmistelut helpottuvat monissa kodeissa ruoka- ja juomayritysten ansiosta.

Nyt joulu saa tulla!

Kommentointi

Nimi:
Otsikko:
Kommentti:
Esittelylaatikko

Elintarviketeollisuusliitto ry edustaa
Suomessa toimivia kaiken kokoisia ruokien ja juomien valmistajayrityksiä. Lue lisää